Taustatietoa
​
Yhdistys KOMP! ry / KOMP! rf rekisteröityi keväällä 2013, ja jatkoi siitä lähtien samaa komp-musiikkileiritoimintaa, joka aiemmin vapaa työryhmä oli järjestänyt vuodesta 2007 lähtien.
KOMP! ry:n perustajat ja pitkäaikaisimmat toimijat koostuu muusikoista ja musiikkikasvattajista, joilla lähes kaikilla on tausta Sibelius-Akatemialla ja Kungliga Musikhögskolanissa.
​
Jo alusta lähtien KOMP!-musiikkileirit toteutettiin suomalaisten ja ruotsalaisten muusikkoiden ja musiikkikasvattajien yhteistyönä, ja vuosittain on ainakin hiukan vanhemmille nuorille suunnatulla leirillä ollut osallistujia molemmista maista. Monikielisyydellä on ollut luonnollinen osa toimintaamme, ja joka vuosi teemme työtä sen eteen, että leiritoiminnastamme voisi tulla entistäkin saavutettavampaa ja näkyvämpää myös vastamuuttaneille musiikista kiinnostuneille lapsille ja nuorille.
​
Leiritoiminta alkoi Ahvenanmaalla 2007-2008 jonka jälkeen toiminta muutti Paraisiin 2010-2014, yhteistyössä Axxellin kanssa. Tämän jälkeen leiritoiminta on toteutunut Raaseporin Tenholassa sekä Porvoossa. Yhteistyökumppaneina tällä hetkellä toimii Villa Christine ja Höjdens skola Raaseporissa, sekä Porvoossa Luckan integration, Kulttuuritalo Grand ja Borgå Folkakademi.