top of page

KOMP! ry. on yleishyödyllinen kaksikielinen yhdistys joka tukee ja edistää luovuutta, hyvinvointia ja moninaisuutta ja tekee syrjinnän vastaista työtä. Pääosin yhdistys järjestää musiikillista ja musiikkipedagogista toimintaa ja toimii normiluovana alustana innovatiiviselle ajattelulle, oppimiselle ja leikkimiselle musiikkimaailmassa.

17850010792462920.jpg
Bandspel.webp
Pedagogiset ajatukset ja visiot

Lasten- ja nuorten leireillä haluamme ennen kaikkea luoda yhteisöllisiä tiloja, joissa jokaisella on mahdollisuus tulla nähdyksi omana itsenään, missä tunnelma innostaa luovaan kokeellisuuteen ja missä kaikki pääsevät kokeilemaan sellaista mitä musiikillisesti toivoavat. Jotta tämä toteutuisi ohjaajamme työskentelevät mm normitietoisella näkökulmalla. Normitietoisuus on pyrkimys tehdä näkyväksi pois-sulkevia tai rajoittavia normeja jotka ylläpitävät syrjintää ja normatiivisia käsityksiä sukupuolesta, seksuaalisuudesta, toimintakyvystä, etnisyydestä jne, ja aktiivisesti etsiä materiaalia ja pedagogisia toimintatapoja jotka vahvistaa moninaisuuden ja erilaisuuksien kunnioitus ja arvostaminen. Normitietoiseen työskentelyyn kuuluu myös oman toiminnan jatkuva tarkkailu ja kehittäminen - ymmärrys siitä, että on paljon mitä emme vielä osaa tai ymmärrä, ja on jatkuvasti paljon opittavaa.

 

Panostamme myös antamaan inspiraatioita ja musiikillisia haasteita jo pidemmälle olleille nuorille muusikoille, jotta meidän leiritoiminta voi toimia myös  ponnahduslautana tulevaisuuden musiikkiammattiin,

Monikielisyydestä

Yhdistyksen pääkielet ovat suomi, ruotsi ja tarvittaessa englanti. Leiriläiset ja ohjaajat tulevat usein sekä Suomesta että Ruotsista. Aktiivisen monikielisyyden tarkoitus on luoda aitoja kohtaamisia erikielisten ihmisten välille, herättää kiinnostusta eri kieliä ja kulttuuria kohtaan sekä olla mukana luomassa avoimempaa ja kunnioittavampaa ilmapiiriä.

Mitä on normitietoinen pedagogiikka?

​

  • Ettei oleta tietävänsä ihmisten taustasta, kokemuksista tai identiteetistä, vaan on valmis kuuntelemaan ja antamaan jokaisen määrittää itsensä ja nimetä omat kokemuksensa.

  • Että on tietoinen stereotypioista ja normeista yhteiskunnassa ja kulttuurissa liittyen esim. sukupuoleen, yhteiskunnalliseen luokkaan, rotuun tai etnisyyteen, ja että haluaa tietoisesti tehdä töitä sen eteen, että kaikki mahtuvat mukaan toimintaan.

  • Normitietoisuus on usein intersektionaalista, eli erilaiset normit vaikuttavat samanaikaisesti ihmisten elämässä ja usein ristiriitaisilla tavoilla.

  • Olemme tietoisia siitä, että normit eivät ole absoluuttiset vaan niitä luodaan koko ajan, ja että tietyissä tilanteissa voimme kokea etuoikeuksia ja toisissa taas meidät suljetaan ulkopuolelle.

  • Että on valmis näkemään normeja omassa elämässään ja pedagogisessa työssään.

  • Että on valmis kuuntelemaan, luomaan tilaa ja rakentamaan turvalliset puitteet oppimiselle, ja että opettajana on itse valmis oppimaan uutta.

Mitä on normitietoinen musiikkipedagogiikka?

​

  • Haluamme antaa jokaiselle oppilaalle ja opettajalle mahdollisuuden ilmaista itseään ja kokemuksen siitä, että mahtuu mukaan, että minulla on itsestään selvä paikka yhteisössä. Silloin energiaa vapautuu musiikkiin ja vuorovaikutukseen.

  • Haluamme vahvistaa lasten ja nuorten luovuutta ja itsenäistä musiikin tekemistä.

  • Työskentelemme mieluusti rajoja rikkoen ja rajojen yli, mm. tekemällä yhteistyötä eri taidemuotojen kanssa ja integroimalla ympäristökysymyksiä pedagogiseen työhömme.

  • Uudet työtavat syntyvät kokeilun kautta.

  • Haluamme kuunnella herkästi, oppia uutta ja tunnustella tietä eteenpäin.

Taustatietoa

​

Yhdistys KOMP! ry / KOMP! rf rekisteröityi keväällä 2013, ja jatkoi siitä lähtien samaa komp-musiikkileiritoimintaa, joka aiemmin vapaa työryhmä oli järjestänyt vuodesta 2007 lähtien.

 

KOMP! ry:n perustajat ja pitkäaikaisimmat toimijat koostuu muusikoista ja musiikkikasvattajista, joilla lähes kaikilla on tausta Sibelius-Akatemialla ja Kungliga Musikhögskolanissa.

​

Jo alusta lähtien KOMP!-musiikkileirit toteutettiin suomalaisten ja ruotsalaisten muusikkoiden ja musiikkikasvattajien yhteistyönä, ja vuosittain on ainakin hiukan vanhemmille nuorille suunnatulla leirillä ollut osallistujia molemmista maista. Monikielisyydellä on ollut luonnollinen osa toimintaamme, ja joka vuosi teemme työtä sen eteen, että leiritoiminnastamme voisi tulla entistäkin saavutettavampaa ja näkyvämpää myös vastamuuttaneille musiikista kiinnostuneille lapsille ja nuorille.

​

Leiritoiminta alkoi Ahvenanmaalla 2007-2008 jonka jälkeen toiminta muutti Paraisiin 2010-2014, yhteistyössä Axxellin kanssa. Tämän jälkeen leiritoiminta on toteutunut Raaseporin Tenholassa sekä Porvoossa. Yhteistyökumppaneina tällä hetkellä toimii Villa Christine ja Höjdens skola Raaseporissa, sekä Porvoossa Luckan integration, Kulttuuritalo Grand ja Borgå Folkakademi.

​

​

Hallitus & säännöt >>
​

KOMP!ista sanottu

KOMP! 2 -osallistujan vanhemmat

“KOMP ei ole mikään tavallinen musiikkileiri!! KOMP on herättänyt poikaamme eloon, antanut uutta turvallisuuden- ja yhteenkuuluvuudentunnetta, herättänyt luomishalua ja halu olla oma itsensä! Oli muuttunut lapsi jota saatiin kotiin viikon leirin jälkeen.”

Kiitämme tuesta:

Screenshot 2020-12-11 at 15.29.31.png
Screenshot%202020-12-11%20at%2015.27_edi
7mars.png
kfsvfi.jpg
bmr.png
skf.png
wts.jpeg
svj.png

Stiftelsen Emilie och Rudolf Gesellius fond

Sparbanksstiftelsen i Tenala

bottom of page